Vihreät yrittäjät ry:n toimintasuunnitelma 2012Vihreät Yrittäjät ry:n (jäljempänä YrVi) tarkoituksena on edistää ja rohkaista vihreästi ajattelevien yrittäjien verkostoitumista, edistää yrittäjien asemaa, tuoda yrittäjänäkökulmaa esille Vihreässä Liitossa ja yhteiskunnassa, sekä tuoda esille sekä kehittää puoluetta myös yrittäjien puolueena. Yhdistys edistää kestävää kehitystä sekä ekologista ja sosiaalista vastuullisuutta yritystoiminnassa. Toiminnassa huomioidaan erityisesti pien- ja yksinyrittäjien, sekä toisaalta useampia ihmisiä työllistävien yrittäjien erilaiset intressit. Yhdistys on Vihreä liitto rp:n jäsenyhdistys. Vihreästä liitosta käytetään jäljempänä nimitystä puolue ja Vihreän liiton puoluekokouksesta nimitystä puoluekokous. Jäsenhankinta, yhdistysrakenteen muutos ja toiminnan rahoitusYrVin rakenteen muuttamista jäsenyhdistysrakenteiseksi jatketaan. Tavoitteena on saada perustettua vaalipiiritasoisia paikallisia jäsenyhdistyksiä, joiden kautta yhdistyksen toiminta pääasiassa tapahtuisi. Pirkanmaalla on jo perustettu yhdistys, ja ainakin Helsinkiin, Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen perustetaan yhdistykset. YrVin hallituksen jäsenet ottavat osaltaan vastuuta paikallisyhdistysten perustamisesta omilla aleillaan. Henkilöjäseniä hankitaan suoraan YrViin niillä alueilla, joilla ei vielä ole paikallisyhdistystä. Paikallisyhdistyksen tultua perustetuksi, sen toiminta-alueella olevat suoraan YrViin jo liittyneet jäsenet voidaan hyväksyä uuden paikallisyhdistyksen jäseniksi ilman uutta jäsenmaksua. Jäsenhankintaa tehdään paikallisyhdistysten ja YrVin muun toiminnan yhteydessä sekä tiedottamalla. Erityisesti uusien paikallisyhdistysten perustamisen yhteydessä hankitaan jäseniä aktiivisesti käymällä yrityksissä ja ottamalla yhteyttä yrittäjiin, joiden ajatellaan voivan olla yhdistyksen jäsenyydestä kiinnostuneita. Myös yritystoiminnasta kiinnostuneita ja yrittäjäpuolisoita houkutellaan jäseniksi. Yhteydenottojen tukena käytetään esitettä, jossa on mm. helpot ohjeet jäsenmaksun maksamiseksi. Vireällä toiminnalla saadaan myös jäsenyys kiinnostavaksi. Myös presidentin- ja kunnallisvaalien yhteydessä tehdään jäsenhankintaa. Tavoitteena on kasvattaa yhdistyksen ja sen paikallisten jäsenyhdistysten yhteenlaskettu jäsenmäärä 200 maksavaan jäseneen vuoden 2012 aikana. YrVi voi hakea mm. puolueelta, kunnilta ja sivistysjärjestöiltä avustuksia tilaisuuksien järjestämiseen ja tiedottamiseen. Eri tilaisuuksien yhteydessä voidaan kerätä varoja esim. pääsymaksuin, maksullisella kahvilatoiminnalla tai vapaaehtoisilla maksuilla. Yhdistys voi vastaanottaa lahjoituksia. Yleisötilaisuudet ja tapahtumat ym toimintaTilaisuuksien järjestämisen päävastuu on jäsenyhdistyksillä. YrVi voi tukea jäsentensä tilaisuuksia taloudellisesti. YrVi välittää paikallisyhdistyksille kokemuksia ja tietoa tilaisuuksien järjestämisen ja varainhankinnan tueksi, sekä tarjoaa kotisivutilaa ja esitepohjia paikallisyhdistyksille ja sellaisten perustamisen tueksi. YrVi pyrkii esimerkiksi saamaan eri paikkakunnille Vihreitä yrittäjäaamiaistilaisuuksia, joista Pirkanmaan paikallisyhdistyksellä on hyviä kokemuksia. Siihen saakka, kun paikallisia yhdistyksiä saadaan rekisteröidyksi, YrVi toimii teknisesti tapahtumien järjestäjänä. YrVi järjestää tilaisuuksia ja toimintaa, jolla on valtakunnallista merkitystä ja/tai jonka tarkoitus on saada paikallisyhdistyksiä perustetuksi. PresidentinvaaliYrVi tukee presidentinvaalissa 2012 ehdokas Pekka Haavistoa, mm. hankkimalla yrittäjiä Pekka Haaviston tukiryhmään. Kunnallisvaalit 28.10.2012YrVi laatii omat kunnallisvaaliteesinsä vuoden 2012 kunnallisvaaleja varten ja osallistuu puolueen kunnallisvaaliohjelman valmisteluun. YrVi tukee jäsentensä pääsyä puolueen kunnallisvaaliehdokkaiksi ja tukee jäseniään vaaleissa. Yrittäjänäkökulmaa tuodaan esiin vaalien yhteydessä. Pyritään yhteistyöhön puolueen ja ehdokkaita asettavien puolueen kunnallisjärjestöjen kanssa puolueen yrittäjyyteen liittyvien linjausten esillä pitämiseksi. YrVi tai paikallisyhdistykset voivat myös järjestää vaalitilaisuuksia. YrVi voi laatia vaalikonetyyppisiä nettikyselyjä yrittäjiä koskevista aiheista puolueen ehdokkaille. Kannanotot ja vaikuttaminen puolueessaYrVi ottaa tarpeen mukaan kantaa ajankohtaisiin yrittäjiä koskeviin aiheisiin. Kannanotoissa tehdään myös yhteistyötä muiden puolueen jäsenjärjestöjen, puoluejohdon ja puolueen tiedotuksen kanssa. Tavoitteena on saada julkisuuteen vähintään kaksi kannanottoa, yksi alkuvuodesta ja ennen kunnallisvaaleja. YrVin hallitus valitsee puolueen puoluekokoukseen omat edustajat. YrVi järjestää yhdistyksen tapaamisen puoluekokouksen yhteydessä. Puoluekokouksen linjauksissa pyritään yhdenmukaisuuteen paikallisten jäsenyhdistysten ja YrVin kesken. YrVi pyrkii valmistelemaan puoluekokousasiat ja mahdollisen yhteisen aloitteen yhdessä muiden valtakunnallisten järjestöjen kanssa. YrVi ottaa joko yhdistyksenä tai jäsentensä välityksellä kantaa puolueen sisällä ja huomioi eri toimielimissä yrittäjänäkökulman. YrVin ja sen jäsenyhdistysten jäsenten luottamuspaikat ja työryhmäjäsenyydet puolueessa listataan yhdistyksen www-sivuilla. Erityisesti silloin, kun esim. puolueen eri ohjelmista pyydetään jäsenyhdistyksien lausuntoja, asia käsitellään yhdistyksen sähköpostilistalla ja hallituksen kokouksissa. Myös kannanotoissa ja lausunnoissa pyritään yhdenmukaisuuteen paikallisten jäsenyhdistysten ja YrVin kesken. TiedottaminenYrVillä on kotisivut osoitteessa www.vihreatyrittajat.fi sekä Facebook-ryhmä ja sähköpostilista yrvi@vihreat.fi. YrVi tarjoaa jäsenyhdistyksilleen kotisivutilaa, kuten www.vihreatyrittajat.fi/pirkanmaa. Tilaisuuksista, kannanotoista ja tapahtumista tiedotetaan edellämainittujen lisäksi laajemminkin lehdistötiedottein, lehti-ilmoituksilla, sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa, yhteistyötahojen kautta ja eri tilaisuuksissa. Yhteistyötahot
YrVi pyrkii tekemään yhteistyötä mm. seuraavien tahojen kanssa: KokouksetYrVi pitää sääntömääräisen kevätkokouksen maaliskuussa ja syyskokouksen marras-joulukuussa. Sääntömääräisten kokousten lisäksi pidetään tarvittaessa keväällä yhdistyksen kokous, jossa päätetään puoluekokoukseen liittyvistä asioista. YrVin hallitus kokoontuu tarvittaessa. Hallituksen kokoukset pidetään kaikille YrVin jäsenille avoimina. |
Linkkejä:
|
|